Pala. Peli.

Kuvan harhaan,
ajattelun harhaan,
minä sotkeudun aina vaan uudestaan.

Kun minulla on käsissäni
rubikin kuutio
jonka yksi kulmapala
menee väärin päin
vaikka kuinka ohjeiden mukaan kääntelen.

Ja ainoa oikea ratkaisu
on irrottaa kaikki muut palat rungosta.

Ei kai mitään vikaa etsimisessä,
tai siinä että löytää.

Piirrän tähän puulattiaan viivan
siihen missä sinä tulit vastaan.
Kävelen edestakaisin sen yli
ja rakastun aina uudestaan.

Joskus
Päästä
Päästää
Päästään irti

Mihin minun raivoni on kadonnut,
onko sitä ollutkaan?

Miksi minun pitää olla kiltti,
tehdä asiat kaikille hyvin?

Kun elää kiitoksista,
pitäisi ymmärtää jokaisen paino erikseen.
Sitä opiskelen.
Varokaa.

Vähän vasemmalle keskirangasta.
Puolitoista metriä maan pinnasta.
Siellä sinä olet.

Khronos

6:15
Käsi lähtee liikkeelle
sammuttamaan musiikin
jo ennen kuin yön matka katkeaa
ja alkaa haihtua.

7:14
On aina käveltävä bussin perälle.
Etsiä silmät
jotka katsovat kohti mutta ohi.
Tänään hän ei ole täällä.
Tuskin vieläkään olisin saanut
hymyn aavistusta aikaan.

7:50
Orjan puku päällä
häivytän itseni tämän päivän valolta.

11:20
Näitkö?
Oliko se ajatus?
Kolmannen haarukallisen jälkeen?
Jääpalat vesilasissa
liian sileitä että kipinä syttyisi uudestaan.

16:10
Kaikki tahtovat pois, kotiin.
Tuhansia siirtymäriittejä yhteisestä yksityiseen.
Aikaa on vain vähän jäljellä,
väistäkää!

20:10
Kirjoitan.
Kirjaimia on 29
mutta joitakin niistä käytän tuskin koskaan.
Auttaisiko koko arsenaali löytämään jotain omaa?
Q, W, X, Z, Å?

22:30
Katselen valoja huoneeni katossa.
Sanovat tätä pimeydeksi.
Suljen silmät,
kutsun sävelet viemään tästä pois.

02:35
Kerran yössä on herättävä tarkistamaan aika,
kertaamaan asiat joita ei saa antaa
unien hävitettäväksi.
Kerran yössä on toivottava
että vieressä olisi joku
jonka puoleen kääntyä
ja olla siinä vain minä.
Verhojen takana piilossa tähdenlento.

Minä en selviä.

Sinä et selviä. 

Ihmiskunta ei.  

Maailmankaikkeus. 

Ja tässä meillä on viiva 

jonka sisään me piirrämme 

janan tuolta tähän.

Voiko tätä todellisuutta enää kuvata metaforilla? 

Tee oma janasi. 

Näytä että olit, olet.  

Huurre

En vieläkään tiedä
oletko se joka sulattaa,
vai se kun jäädyttää.

Toivottavasti, kummin vain, ilman freoneja.

Ja kaiken sen aikaa
kun olet miettinyt mitä merkitystä
tällä kaikella on,
kosmisessa mittakaavassa
ei ole tapahtunut yhtään mitään.

Vaikka ajatuksesi juoksisi
valoa nopeammin,
äärestä ääreen et ehdi.

Suuntaa kaukoputkesi yhteen tähteen kerrallaan. 

Kelluntapuku

Tästä tuonne ja takaisin.
On mentävä, on palattava,
on kytkettävä itsensä
virtaan joka vie.

Minnekään ei pitäisi lähteä kiireellä,
olisi hyvä pysyä selvillä suunnista
pilviselläkin säällä.

Maamerkkejä tarkkailen.
Puut niin alastomia että niiden läpi näkee.

Marraskuu

Turha sinun on pyytää anteeksi,
Vaikka tulitkin vastaan ihan pyytämättä,
mustana ja pimeänä
mutta kylmempänä kuin Karibian yö.

En minä voinut sinua kiertää.
Astua ajotien loskan läpi
kadun toiselle puolelle,
kääntyä tulosuuntaan.

Minun oli vain annettava sinun tulla,
hieroa räntäisillä sormillasi,
kastella kenkäni.

Aina sinä tulet, säälimättä.
Ehkä tänä vuonna perässäsi kulkee valkeus.

Jos nyt kulkisit perässäni,
mittaisit syvyyden
lumeen painuneista jalanjäljistä
tällä ainoalla käymälläni polulla,
voisit arvailla millaista painoa
olen kantanut.

Tuolla sylillistä heliumpalloja,
täällä hartioillani taloa,
siellä vaellusrinkkaa.
Usein on taakka vaihtunut.

Tätä lukemattomien teiden risteystä
minä kuljetan aina mukanani.

G Am E

Annetaan aikaa ikuisuusprojekteille.
Soitetaan sointu sunnuntaina,
kertsi keskiviikkona, 
lauletaan lauantai.

Ja kun kappale on purkissa
mietitään vasta sitten 
soiko nuo soinnut yhteen ollenkaan.

Pientä ekstraa

Tää niinku kertois sellasesta naisesta, joka menis käymään hypnotisoijan luona. Se haluis kovasti päästä eroon tupakoinnista kun sen työssä on siitä ollut jotain hankaluuksia. Se vois olla vaikka semmonen harmaaseen jakkupukuun pukeutunut ihan kivan näkönen täti, jolla on vaalee tukka sillai samalla lailla pompulana kun äidillä on kun se lähtee töihin, paksusankaset silmälasit ja sellaiset kasvot ettei ne oikeastaan jää kovin helposti mieleen. Ja tietenkin samanlaiset vähän kellastuneet kynnet ja hampaat kun sulla on iskä.

Se hypnotisoija vois olla sellanen vähän vanhempi mies, tiedätkö vähän niin ku se Freud, harmaa parta ja vähän turhan paljon leikkeleitä joka aamu leivän päällä. Ne sopis ensin ne kuviot ja sitten se hypnotisoija ottais rintataskusta (joo joo, totta kai sillä on rintatasku kun sillä on puku päällä!) sellasen hopeisen taskukellon joka roikkuis paksusta hopeaketjusta. Se alkais heiluttelemaan sitä sen naisen edessä ja puhuis mitä siinä nyt sitten puhutaankaan. Ja vähitellen se nainen sitten rauhoittuis ja alkais vajoomaan koomaan, eiku siis hypnoosiin.

Sit se sukkerois ja sokkerois, pistäs sen naisen päähän kaikkia ikäviä mielikuvia tervasista keuhkoista ja yskänkohtauksista ja muusta ei-niin-kivasta mikä siihen kaikkeen liittyy. Ja koristelis sen koko kakun vielä ajatuksilla raikkaasta hengityksestä, hyvästä kunnosta, pitkästä iästä ja niin pois päin mitä vois saavuttaa jos lopettaa. Ja varmana se yrittäis hypnosoida sen tupakan maistumaan sille naiselle tosi pahalta. Ja aina kun alkais tekemään tupakkaa mieli, niin se laittaiskin polttamisen sijaan sen vaikka laulamaan, ja se sais sen himon heti pois.

Ja sit se ois niin ku siinä se mitä varten se nainen sinne tuli. Mutta sille miehelle tulis joku kumma ajatus päähän. Se alkais yrittää pistää sitä naista vielä syvemmälle hypnoosiin. Ja alkais sitten viedä sitä naista vähitellen ajassa taaksepäin. Päivän viimeinen potilas ja kaikki, ei olis mihinkään kiire. Vois ottaa vähän pientä ekstraa palkkion päälle. Ensin se veis sen lapsuuteen, jonnekin vaikka mun ikäiseksi. Sellaseksi teinitytöksi. Sillon se inhos vanhempiaan, ja sovitaan vaikka niin että siihen olis ollut syytäkin. Iskä ois voinu juoda liian usein, ja usein silloin lyödä sen äitiä. Juu, älä ota henkilökohtaisesti. Et sä oo sellanen ollu koskaan, tiedäthän sä. Ja se äiti vois olla sellanen nössö ettei se olis tajunnut lähteä vaikka aihetta olis ollut. Ja sen tytön elämä olis ollut ihan hirveää, eikä muuttuis paremmaksi ennen ku se pääsis muuttaan pois kotoo.

Mut ei se vielä tähän jäis, vaikka se hypnotisoija saiskin sieltä lapsuudesta esiin jonkun mielikuvan humalaisesta isästä sätkä huulessa huitomassa äitiä, jolla vois vähän vielä höystää niitä tupakkamielikuvia. Tää mies alkais viedä sitä naista ihan syntymähetkeä kohti ja sen ohi. Se ois ollut aina kiinnostunut kaikesta vähän huuhaasta, uudeelleensyntymisistä, menneistä elämistä ja niin pois päin. Ja ufoista, mutta tää tarina ei nyt kerro niistä.

Ja se nainen alkais yhtäkkiä puhua ihan miehen äänellä. Se ois ollu edellisessä elämässään sellanen ihan simppeli maanviljelijä. Se ois viljelly maata ja ruokkinu sillä karjaa, elänyt oikeestaan hyvää ja ihan yksinkertaista elämää. Uskovainen ja muutenkin ihan sopivasti nöyrä, ei sellanen paasaaja vaan ihan hyvä ihmiseksi.

Eikä se hypnotisoija ois tähän oikein tyytyväinen. Niin tavallinen tapaus sieltä vaan löyty. Niin se lähtis sitten viemään naista vielä kauemmaksi. Ja kauemmaksi. Ja se löytäis aina vaan uusia menneitä elämiä sen naisen sisältä. Siellä vois olla vaikka joku kiltti ja hyvätapainen sairaanhoitaja. Ja kauppamies joka ei koskaan elämässään olis huijannut ketään. Metsästäjä joka olis pyydystänyt vain sen verran eläimiä kun itse tarttee, ei yhtään enempää. Ihan tavallisia tyyppejä kaikki, ja vielä just sellaisia oikein hyviä ihmisiä. Kun se kävis näitä yksi toisensa läpi ja juttelis niiden kaikkien kanssa se lopulta kyllästyis koko touhuun ja palauttas vähitellen sen naisen takaisin hereille.

Sit ku se nainen heräis, se olisi kauhean vihainen sille miehelle. Se muistais kaikki mitä oli hypnoosissa puhunut, ja sanois ettei sillä miehellä olis ollut mitään lupaa tonkia niin syvälle. Että se tuntuis ihan siltä kuin se olis raiskattu. Juu, kyllä mä jotenkin tiedän mitä se tarkottaa – meillon ollut tästä juttua terveystiedossa. Se mies yrittäis sanoa että tämä nyt pääsi vähän käsistä. Ja sitten sillä naisella olis kädessä sellanen äänenvaimentimella varustettu pistooli ja se ampus sitä hypnotisoijaa suoraan silmien väliin. Ja sanois vaikka että siinä sulle palkkio, paskiainen. Ja se mies kuolis siihen nojatuoliinsa.

Ja sitten käviski ilmi että se nainen on palkkamurhaaja. Sillä vaan on välillä tapana ottaa vähän parempikin palkkio keikoista kuin vain se raha mikä sille niistä maksetaan. Jotain pientä ekstraa. Se laittais sen pistoolin takas sen käsilaukkuun ja lähtis ulos. Sitten sen alkais tehdä mieli tupakkaa. Mutta se alkaiskin vaan laulaa.

Alku

Tyhjyys
Olemattomuus
Täynnä ei mitään, missään
Tila niin täydellinen, tila niin epävakaa

Tyhjän huoneen täyttää matoilla ja huonekaluilla
Hiljaisen musiikilla ja naisen naurulla
Yksinäisen sydämen rakkaudella

Kun tyhjyys on täydellinen
se räjähtää kaikkeudeksi.

Minulla on tässä edessäni
kasa papereita.
Kiipeän pinoa pitkin
jokaisen sanan lukien
hiljaisuuden mereen
ja takaisin.
Niistä minä virteni teen.

Kysyvät miten voin,
jaksanko.

Antakaa minulle välillä happea,
lukekaa minulle ääneen lakitekstejä,
kirjatkaa ylös mitä sanelen.

Torni huojuu
mutta en anna sen kaatua.

Fata Morgana

Näet horisontin yllä leijumassa purjelaivan.
Uppoava hylky, uljas vahva kuunari,
ilman värinässä mahdotonta sanoa.

Toivot länsituulta puhaltamaan sen lähemmäksi
jos on ehjät purjeet,
kiiltävät tykit,
vastakuuratun kannen puhdas puun tuoksu.

Toivot itätuulta viemään pois
lahosienen läpiporaaman,
mädän ja homeisen
lentävän hollantilaisen.

Mutta tulisi vähän lähemmäksi ensin.
Antaisi merkin,
tietäisit mitä toivoa.

Ehkä se oli ihan eri ranta
missä sinä nousit merestä.
Jos se oli joku muu puu
jonka latvaan kiipesit.
Taisi olla sama auringonnousu
minkä sieltä näit.
Mutta laskeuduit samalle polulle.

Kuljemme ihmisvirtoja vastaan, niitä seuraten,
voimattomina kun emme voi kaikilta kysyä
kuka heistä olisi se
joka saisi pilvet väistymään auringonlaskun tieltä.

Se oli tämä sama polku
Se oli juuri se toivo
taiasta joka kumoaa painovoiman.

Levitoimme vain pienen hetken
kunnes jalkamme tapasivat taas maan.
En ehtinyt edes runoa sinusta kirjoittaa.

Jano

Mitä me kaikesta opimme?
Sen että mitä enemmän me tiedämme,
sitä enemmän tajuamme olevan asioita
joista emme tiedä mitään.

---

Minun on nyt luotettava
sinun rajallisiin kykyihisi
kokea tätä maailmaa.
Uskottava,
että tuo veden pinta tuolla
esittäytyy sinulle jokseenkin samanlaisena
kuin se tanssii minulle.

---

Onko minulla silmät?
En ole koskaan nähnyt niitä.
Olenko joskus nähnyt niillä?

---

Jos olisi jumala,
rakentaisiko hän kuvastaan näin heikon,
vajaan?
Antaisiko hän tälle
puutteiden temppelille
loputtoman janon?
Sanoisi,
että sinut on tuomittu ikuiseen kadotukseen
etsimään totuutta
jota ei ole.
Jos olisi totuus,
antaisiko meidän uskoa tuollaiseen jumalaan?

---

Loimme tieteen janoamme tyydyttämään,
mutta mitä enemmän juomme,
sitä isommaksi ja sumuisemmaksi
kasvaa meri ympärillämme.

---

Kaikki mitä tiedät
on niin pieni osa siitä mitä on
ettet tiedä mitään.

Tiedolle ei ole rajaa.
Tietämiselle on.

Tukevan äärellä

Vajosivat suohon,
kaikki talot joita rakensin,
vaikka kovalta maalta tuntuivatkin.

Ja nyt minä sen vasta tajusin.
Minulla on ollut koko ajan kartta väärinpäin!

Sinne ne kuitenkin lajitellaan.

Juhannusyön aurinko Sallatunturin laelta,
syksyisen yön maitorata
Oulankajoen pinnasta heijastuen.

Poimittavaksi kun on ikävä,
kun nämä valot ovat
liian keinotekoiset.

Joku muisto.
Joku lohtu.
Joku kaipuu.

Valot

Not just any shadow, 

The Shadow. 

Walking in front of me, 

taking a step every time 

I try to walk over it. 

It's edges so sharp 

I can see it cut the asphalt. 

Evening sun is making me sweat 

in this endless journey. 

Until I see another one rising from the East, 

melting the shadow away. 

Ei mikä tahansa varjo. 

Varjo. 

Siinä se kävelee edelläni, 

astuu syrjään aina kun yritän kävellä sen yli. 

Sen reuna niin terävä 

että polttaa asfalttiin kuvani. 

Ilta-aurinko lämmittää selkääni 

tällä loputtomalla matkalla, 

kunnes näen uuden auringon nousevan idästä, 

sulattavan varjon pois. 

Voisi mitata
kaikki nuo hyllymetrit
täynnä sanoja.

Sitä ei voi mitata
miten paljon noista metreistä
on oppinut.

Tässä, tänään
tuntuu että en ole oppinut mitään,
kai sitten mittaamattomasti.

Pesukoneeseen heitetty kaikki likainen.
Pölyssä, mudassa, liejussa kiehunut,
voikukkapellossa perhosten keskellä leijunut.

Nostan kaiken kuivumaan
kevään tuuliin
uusiin, lempeisiin,
niihin jotka ei värjää, kutista.

Sakkorenkaiden alla
jyskyttävät kelirikon repimät kuopat
epävireistä sonaattiaan.

On pakko pysyä keskellä ettei reuna viettelisi,
vääntää mutkissa rattia voimalla
(voi kun olisi ohjaustehostin)
bensamittarin valon välkkyessä silmiin.

Miten päästä takaisin päätielle
kun tie vain kapenee
eikä pääse kääntymään?
Ei enää oodia oikoteille.

Vaikka kuinka laulan itseni uniin,
päässäni soi vain pölyisen autoradion Popeda.

Näitä unia minä näen
mutta haluaisin lentää.

Godot

Minun täytyy sokaista sinut
ettet löydä niiden kahden luo.

Miten vain.
Opettelen käyttämään valkoista keppiä,
huomenna tunnustelen sillä reitin perille.
Lähetän pojan viemään viestin,
en tule vielä tänään.
Kunhan et vie kuuloani.

Minun täytyy puhkaista korvasi
ettet kuule mitä heillä on sanottavaa.

Miten vain.
Opettelen lukemaan huulilta,
huomenna ymmärrän mitä vain.
Lähetän pojan kertomaan
että odottavat vielä yhden yön.
Kunhan et vie kykyäni kävellä.

Minun täytyy katkaista jalkasi
että voin pitää sinut täällä luonani.

Miten vain.
Rakennan itselleni pyörätuolin,
sillä on helppo huomenna kulkea alamäkeen.
Pistän pojan potkimaan kivet pois tieltä
ja kertomaan että pysäyttävät aamulla vauhtini.
Kunhan et vie ääntäni.

Minun täytyy purra pois sinun kielesi,
ettet voi julistaa heille valheitasi.

Miten vain.
Piirrän ja kirjoitan heille asiani.
Käsken pojan kertomaan
että tuon heille kirjani huomenna.
Kunhan et vie käsiäni.

Pitäähän sinulla kädet olla
että voit viedä heille riittävän pitkän
ja kestävän köyden.
Mene nyt!

Täysikuu loistaa favelan yllä
tuuli on olematon,
ihmiset voivat nukkua rauhassa peltimajoissaan
pelkäämättä niiden kaatuvan,
unohtaa menneen päivän.
Viimeiset kerjäläiset palaavat
Rion hiljaisesta yöstä
keveine saaliineen.

Pulut eivät täällä viihdy.
Ylimääräiset murut löytyvät sieltä,
missä muurit nousevat
nälän ja pelon väliin.

Pelko kirjoittaa runon, romaanin,
slummin rakastavaisista,
ruususta resuisen tytön hiuksissa,
unelmista jotka lentävät lintujen mukana korkeuksiin.

Pelko ei halua nähdä
kuinka nälkä kulkee kujilla,
unelmoiden vain siitä ettei olisi nälkä.

Aamuja

Mä istun kolmosen bussissa 

joka vitun arkiaamu 

kolmanneksi viimeisessä penkkirivissä 

ikkunapaikalla 

Siihen nousee niitä samoja naamoja 

joka kerta aina muutama 

ja puolet sitten muita joilla on just silloin 

joku helvetin hyvä syy lähteä sillä samalla vuorolla 

Mä istun siellä toinen olkapää ikkunassa kiinni 

Luuri kädessä mesessä kiinni toisessa 

"Hyvää huomenta Rakkaani" se sanoo 

ja samaa sanon minäkin 

Joskus mä saan itseni irti siitä luurista 

sen verran että ehdin vähän katsomaan ympärilleni 

ja mietin miksi se käytäväpaikka mun vieressä 

on viimeinen mihin kukaan haluaa istua 

Yks ääni sanoo että mulla vaan on leveät hartiat 

Toinen väittää että pitäis olla jotenkin siistimpi 

käydä parturissa, ajella naama 

ostaa vihdoin se uusi talvitakki 

Ja sitten mulla on kuitenkin se luuri 

toisessa päässä joku joka näkee minut paremmin 

joka istuis mun viereen vaikka joka aamu 

jos vain vois 

Ja sitten kun mä jään Stokkalla pois, 

ei tarvi pyytää ketään siirtymään pois tieltä.

Pakkanen niin kova
että särkee jään altani.

Hengitän keuhkoni täyteen heliumia,
leijailen pohjoistuulen mukana rannalle.
Kiipeän koivun latvaan
variksen vierelle istumaan.

Katsomme jäiden murskautumista,
savun nousua tehtaiden piipuista, paksunevaa.
Rakentavat muureja, houkat,
ettemme näkisi mitä tekevät.

Seurauksia vain,
ei syitä enää.

Tanka ja haiku

Korttitaloja
rakentaa uusi valta.
Pohja jos kaatuu
tippuu huipulta viiri
risuksi maan pinnalle.

---

laumaa ajetaan
nauran vallattomasti
kuilun reunalle

Lammen pinnasta katsoo
tutun näköiset kasvot.

Käännän katseeni ylös.
Kuvittelen tähdet,
kuvani matkalle niihin.

Kun heijastus sieltä palaa
olen tomua.