torstai 24. marraskuuta 2016

Oli järjestettävä pelastusretki
Kutsuttava kokoon riittävä määrä asiantuntijoita
tekemään toimiva suunnitelma
ja sopivan hullu miehistö
sitä toteuttamaan

Täytyi matkata viiden meren läpi
etsimään syvin kohta
jonne laskea porausalus

Piti kairata pohjasta alaspäin
leveällä, pitkällä terällä

Ja kun oli valmis reikä sielun kulkea,
käydä kysymässä
halusiko se edes hetkeksi pintaan hengittämään.

Lepotila


Odota hetki!

Annan minun pysähtyä,
istua nojatuoliini,
hakea hyvä asento,
kirja syliini.

Älä ota minusta kuvaa kun juoksen,
en jaksa sitä loputtomiin.

torstai 3. marraskuuta 2016

Kierrätystä

Kalastajansolmu on hyvä osata.
Sido sillä kaksi päätä toisiinsa
ja jatka uudella pätkällä entisen perään.
Toista niin kauan kunnes olet saanut kaikki yhteen.

Kutsu paikalle läänintaikuri,
muka syntymäpäivien iloksi
vaikka kesän lapsi olisit.
Pyydä loitsumaan nauhasta solmut pois.

Kerää nauha rullalle,
näytä sille vuori ja meri,
soita säälimättä Tapani Kansaa
että tietää sitten myöhemmin kuunnella muuta.

Tee nauhasta silmukoita,
sellaisia kuin osaat.
Pian huomaat kuinka se alkaa neuloa itseään,
aluksi hitaasti mutta koko ajan varmemmin.
Mutta varo ettet päästä kokonaan irti,
huolehdi että reuna ei repsota,
nosta pudonneet silmukat.

Mutta mitä teetkin,
pian huomaat että se tekee itse
silmukoita joista et ole kuullutkaan.
Siinä kohtaa anna sen mennä,
päätellä itsensä,
aloittaa uuden.

Kyllä se takaisin tulee,
ohjeita kysymään,
kun sinusta jo langanpätkät repsottaa.

tiistai 4. lokakuuta 2016

Näkemättä reunan yli

Maatalouden ja lääketieteen nopea kehittyminen
mahdollisti räjähdysmäisen väestönkasvun.

Me teimme sen!

Jokaista ihmistä kohti
syntyy vuodessa 1,5 tonnia jätettä.

Me loimme sen!

Kulutamme vuotuiset uusiutuvat luonnonvarat
loppuun jo ennen elonkorjuuta.

Me veimme sen!

Maailma on pannukakku,
hilloa, kermavaahtoa
ja sekaan piilotettu matolääke.

Me söimme sen!

Miten viattomana tänne synnytkään,
peset lopun elämää vikojasi pois.

torstai 22. syyskuuta 2016

Sankarit

”Mitä sitten oikeastaan on runous?” kysyin kun tuntui että tärkeimmät kuulumiset oli jo vaihdettu ja olisi hyvä aika siirtyä siihen miksi nämä herrat tänne kutsuin. Pelkäsin myös että homma voisi luisua käsistä ja ilta muuttua yleiseksi juopotteluksi ja kortinpeluuksi, jos ei kissaa nopeasti nostettaisi pöydän päälle tanssimaan.

Pentti kaivoi norttiaskista uuden pötkön ja vilkaisi minua alta kulmien sitä sytyttäessään. Paavo kohensi lasejaan samalla kun raapusteli jotain paperille joita olin pöydälle levittänyt, ihan ajankuluksi.

”Runous? Mikset kysy samalla mitä on elämä? Joihinkin kysymyksiin ei ole helppoja vastauksia. Joihinkin ei edes vaikeita.” mumisi Pentti partaansa.

”Institutionaalisen vastauksen minä voisin sinulle antaa, mutta jotenkin tuntuu siltä että se ei ole se mitä sinä tuolla kysymyksellä haet.” kommentoi Paavo. ”Sanoja peräkkäin, allekkain, paperilla. Intention ja tulkinnan käsikynkkä ja talvisota. Tarkoitus ja tarkoituksettomuus. Kuljet kohti syvää päätä ystäväiseni. Toivottavasti uintitaitosi on vähintään välttävä.”

Pentti naurahti: ”Ei sentään maailma runoksi ole vielä muuttunut, kuten toivoitkin Paavo. Eikä runo maailmaksi.” Muminaa, pari ryyppyä (helppohan se kun kädet ei enää tärise). ”Mutta tosiaan, yksinkertaiseen kysymykseen on vain määrätön joukko monimutkaisia vastauksia joista mikään ei ole oikea.”

En minä mitään universaalia vastausta hakenut. En totuutta, lopullista ja tyhjentävää faktaa. Keskustelua oli pakko ohjata intiimin suuntaan, sitähän runous on: ”Mitä runous on teille? Miksi te kirjoititte?”

Hetken hiljaisuus, mitä nyt nortin tulipään sihinä ja kynän rahina aanelosella sitä sävyttivät. Tähän olisi sopinut raitiovaunun jytinä Manskulla taustamusiikiksi mutta olimme täällä missä raitiovaunut olivat vasta harkinnassa, syksyn ilta pimeä ja äänetön.

”Sanoja, ajatuksia, pakkomielteitä.” sai Paavo vihdoin sanottua, ”Jonnekin se paine on purettava, eikä kaikkea voi sanoa suoraan. Mitä olisikaan jos ei kukaan olisi keksinyt metaforaa! Kaaosta, tosin ei tämä taida kaukana olla nytkään.”

Pieni välähdys Pentin silmissä kertoi että nyt osuttiin lähelle: ”Järjestys on metafora sekin. Ei sitä oikeasti ole, on vain kaaos ja ainoa keino elää siinä on kehitellä kuvitelma jonkinlaisesta johdonmukaisuudesta kaiken keskellä. Tein virheen kun kuvittelin kommunismin sen järjestyksen nuotin löytävän. Tulkintaa vain sekin.”

Lasin täyttö, jäitä ei ollut tarjolla eikä kukaan niitä pyytänyt. Taskulämpimään oli totuttu jo elinaikana. Pentti jatkoi: ”Jossain vaiheessa kuvittelin jotain järjestystä sanoilla tekeväni. Se oli niitä kausia se.”

”Niitähän sinulla riittikin!” kommentoi Paavo, vaikka samaa mieltä ovat tutkijat hänenkin tuotannostaan.

”No, muutama kai. Sanoja voi pinota niin monella tapaa. Ja sehän siitä innostavaa tekeekin. Vaikka aina ei edes muista mitä milläkin on halunnut sanoa, aina voi keksiä uusia keinoja sen sanomiseksi, unohtamiseksi.”

Hiljaisuus. Kai sitten myöntymisen merkki. Puhelimen kello vilkutti mennyttä ja tulevaa, eikä tähänkään tilanteeseen vielä aikakoneappsia kukaan ollut kehittänyt. Sankareiden kirjaston laina-aika pian lopussa. Aika viimeisen kysymyksen.

”Millaista sitten on hyvä runous?”

”Se me, ystävä hyvä, katsotaan kortilla. Kortilla.” sanoi Paavo ja Pentti nyökkäili kaataen uutta lasillista kovaa vauhtia tyhjentyneestä pullosta.

torstai 15. syyskuuta 2016

Jäljet

Kuinka astua
niin että maahan jää jälki,
vanhaan tai tuoreeseen asfalttiin,
puun alle multaan,
kovaksi tallatulle polulle.

Elää niin
että muistetaan muustakin
kuin isänsä nimestä?

Piirrän viivoja pihoille,
mietin koska tulevat sateet ne pyyhkimään.


maanantai 12. syyskuuta 2016

Siinä, koivujen välissä
kesää varten rakennetussa huvimajassa
me pidimme juhlia,
muistatko?

Onnen keksejä,
ilojuomaa,
vapaan kanan munia.

Kai me opimme lukemaan
onnen viestit ääneen
vasta juhlien jälkeen.


torstai 8. syyskuuta 2016

Onhan minuun porattu reikiä, 
täytetty räjähdysaineilla, 
hajoitettu.

Olen minä porannut itsekin.

Ja jääkaudet ovat vaeltaneet ylitseni
jättäen viirunsa, 
siirtolohkareensa, 
harjunsa.

Lävitseni on louhittu tunneleita 
tukkirekkojen ajaa ja savuta.

Ja silti minä hievahtamatta seison paikallani, 
kannatan majaasi päälläni, 
kallio.

maanantai 22. elokuuta 2016

Enkä minä onneen muuta tarvitse 
kuin saada hengittää sisään sitä ilmaa 
jota sinä hengität ulos. 

torstai 31. maaliskuuta 2016

Hän on reipas. Raimo Reipas. "Vaiettu lapsi." "Miksi vaiettu?", kysyi Puh nuollen hunajaa toisesta etukäpälästään toisen kaivaessa samaan aikaan lisää purnukasta. Risto vastasi: "Veljelläni on ADHD. Sellainen vähän vaikeampi, ei sellainen herttaisen hassu ja huvittavan pehmeä ja hunajanmakuinen kuin sinulla nalleystäväni. Sellainen että jos hänelle antaisi suppean suhteellisuusteorian nyt, räjäyttäisi hän puolet puolen hehtaarin metsästä atomipommilla vartin päästä..." Emme puhuneet sinä iltana mitään suhteellisuudesta.

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Parasta ennen

Viimeisen kahvipaketin takana
viime vuodelta unohtunut,
lähes luonnollisen kokoinen
suklaasydän.

Minun piti se hänelle antaa.
En uskaltanut.
Minulla ei ollut sydäntä.

Tekisi mieli tulla luoksesi
Tarkistamaan siitä oikeasta
ettei sen päivämäärä ole vanhentunut.

perjantai 22. tammikuuta 2016

Matkalle

Minulla on laukku pakattuna
työhuoneen nurkassa.

Muistinhan pakata villapaidan pakkasiin,
t-paidan helteisiin,
ruusukimpun ja liköörikonvehdit?

Muut voi unohtaa
kunhan sydän on mukana.

Minulla on laukku pakattuna,
ei lähtemistä
vaan saapumista varten.