maanantai 28. joulukuuta 2015

Elämme teoista
ja nämä ovat sanoja,
sanoja.

Huulesi, kielesi,
kylkiesi kaarteet,
sylisi.

En voi niistä kirjoittaa,
en kuvailla miltä ihosi sormenpäissäni tuntuu,
miltä maistut.

Jokaisen on rakkaus omalla tavalla koettava,
siinä elettävä,
sitä tehtävä.

perjantai 16. lokakuuta 2015

lauantai 10. lokakuuta 2015

Pienempi kuin kolme

Ruuhkaisia ovat tiedon valtatiet.
Mutta joskus kun valojani vilkutan,
joku pysähtyy katsomaan tarkemmin.

Ja siinä me olemme,
kaksi tuntematonta.
Toista näkemättä,
ääntä kuulematta,
me päätämme jokaisen viestin
pienempi kuin kolme.

maanantai 5. lokakuuta 2015

Kohti korkeuksia

Lentoonnousuja enemmän
minä pelkään alastuloja.
Sitä kun siivet eivät kannakaan.

Mutta niin vain minä ponnistan
uudelleen ja uudelleen.
Toivoen,
että sydämen reunaan puhaltava lämmin noste
ei muuttuisi pakkolaskun kylmäksi viimaksi.


torstai 1. lokakuuta 2015

Oppia soittamaan kitaraa harjoittelematta.
Ansaita omaisuus tekemättä työtä.
Laulaa mukana kappaletta jonka kuulee ensi kerran.
Rakastaa ihmistä jota ei tunne.

Maailma olisi tylsä jos saisimme kaiken haluamamme.
Luen kirjan alusta loppuun,
kurkistamatta viimeiselle sivulle.

maanantai 28. syyskuuta 2015

Vierailija

Olet ollut täällä ennenkin
katsonut kuvia ja ihmetellyt niiden hiljaisuutta
nauranut tarinoille joita
koko ajan kerrotaan
muistanut itsesi ennen
mutta unohtanut kaiken
siitä mikä on jälkeen

Olet käynyt täällä useinkin
sanomassa mikä pitäisi olla toisin
puhumassa öistä ilman sadetta
päivistä tuulettomista
unista

Me olemme näyttäneet sinulle paljon
Me olisimme halunneet näyttää sinulle kaiken
mutta sinä et koskaan halunnut tietää
sinä et kestänyt sitä vastuuta

Oletko nyt valmis?
Tässä sinulle Maailma!
Mitä pitempään me ehdimme mitata aikaa
sitä enemmän me murskaamme.
Kalliot valuvat hiekkana mereen.

Dalí, miten oikeassa
muiston pysyvyydessään.

Unipuuharha

Minun piti kirjoittaa Unipuusta.

Kuinka sen lehvien varjoon kesäpäivinä
pieni lapsi viedään nukkumaan.
Suojaan auringolta, tuulelta, sateelta,
kaikelta kovalta mikä voisi satuttaa.

Niin pitkään olen astellut varjon ulkopuolella,
että kirjoitan kaikesta muusta.