Ennen seitsemän ruokalajin illallista
puen peilikaapista päälleni
uuden ilmeen jokaista haarukallista varten.
Viineille omansa,
hapokkaat.

Jos joskus menemme pimeään ravintolaan,
raahaanko nämä kaikki sinnekin?

Lautasten kirkuessa
toivon etten näkisi
niin hyvin silmiesi läpi.
Mitä jos joskus
pidetään sellainen päivä
ettei riisutakaan naamioita pois?

Mutta sen tiedän että se liikkuu kohti,
oli sillä sitten kuinka kiire hyvänsä.

Jostain on saanut vainun
eikä sitä enää voi harhauttaa
varpaanjälkensä pyyhkimällä,
hengitystä pidättämällä.

Niin, toivon ettei se ihan hoppua pitäisi,
ajaisi heti tuon punaisen valon takaa
puoli vuotta vanhalla katumaasturillaan.

Voisi se liikkua kävellen,
ontua jotakin jalkaansa,
katsella tullessaan viittoja näyteikkunoista,
lauleskella,
tavata torilla tuttuja pullakahvin äärellä,
muistaa jättäneensä valot eteiseen palamaan
ja palata ne vielä sammuttamaan.

Ennen kuin lopulta saapuisi,
näyttäisi minulle määräni pään,
ja jatkaisi.