Jos nyt kulkisit perässäni,
mittaisit syvyyden
lumeen painuneista jalanjäljistä
tällä ainoalla käymälläni polulla,
voisit arvailla millaista painoa
olen kantanut.
Tuolla sylillistä heliumpalloja,
täällä hartioillani taloa,
siellä vaellusrinkkaa.
Usein on taakka vaihtunut.
Tätä lukemattomien teiden risteystä
minä kuljetan aina mukanani.
torstai 2. marraskuuta 2017
perjantai 27. lokakuuta 2017
G Am E
Annetaan aikaa ikuisuusprojekteille.
Soitetaan sointu sunnuntaina,
kertsi keskiviikkona,
lauletaan lauantai.
Ja kun kappale on purkissa
mietitään vasta sitten
soiko nuo soinnut yhteen ollenkaan.
Soitetaan sointu sunnuntaina,
kertsi keskiviikkona,
lauletaan lauantai.
Ja kun kappale on purkissa
mietitään vasta sitten
soiko nuo soinnut yhteen ollenkaan.
Pientä ekstraa
Tää niinku kertois sellasesta naisesta, joka menis käymään hypnotisoijan luona. Se haluis kovasti päästä eroon tupakoinnista kun sen työssä on siitä ollut jotain hankaluuksia. Se vois olla vaikka semmonen harmaaseen jakkupukuun pukeutunut ihan kivan näkönen täti, jolla on vaalee tukka sillai samalla lailla pompulana kun äidillä on kun se lähtee töihin, paksusankaset silmälasit ja sellaiset kasvot ettei ne oikeastaan jää kovin helposti mieleen. Ja tietenkin samanlaiset vähän kellastuneet kynnet ja hampaat kun sulla on iskä.
Se hypnotisoija vois olla sellanen vähän vanhempi mies, tiedätkö vähän niin ku se Freud, harmaa parta ja vähän turhan paljon leikkeleitä joka aamu leivän päällä. Ne sopis ensin ne kuviot ja sitten se hypnotisoija ottais rintataskusta (joo joo, totta kai sillä on rintatasku kun sillä on puku päällä!) sellasen hopeisen taskukellon joka roikkuis paksusta hopeaketjusta. Se alkais heiluttelemaan sitä sen naisen edessä ja puhuis mitä siinä nyt sitten puhutaankaan. Ja vähitellen se nainen sitten rauhoittuis ja alkais vajoomaan koomaan, eiku siis hypnoosiin.
Sit se sukkerois ja sokkerois, pistäs sen naisen päähän kaikkia ikäviä mielikuvia tervasista keuhkoista ja yskänkohtauksista ja muusta ei-niin-kivasta mikä siihen kaikkeen liittyy. Ja koristelis sen koko kakun vielä ajatuksilla raikkaasta hengityksestä, hyvästä kunnosta, pitkästä iästä ja niin pois päin mitä vois saavuttaa jos lopettaa. Ja varmana se yrittäis hypnosoida sen tupakan maistumaan sille naiselle tosi pahalta. Ja aina kun alkais tekemään tupakkaa mieli, niin se laittaiskin polttamisen sijaan sen vaikka laulamaan, ja se sais sen himon heti pois.
Ja sit se ois niin ku siinä se mitä varten se nainen sinne tuli. Mutta sille miehelle tulis joku kumma ajatus päähän. Se alkais yrittää pistää sitä naista vielä syvemmälle hypnoosiin. Ja alkais sitten viedä sitä naista vähitellen ajassa taaksepäin. Päivän viimeinen potilas ja kaikki, ei olis mihinkään kiire. Vois ottaa vähän pientä ekstraa palkkion päälle. Ensin se veis sen lapsuuteen, jonnekin vaikka mun ikäiseksi. Sellaseksi teinitytöksi. Sillon se inhos vanhempiaan, ja sovitaan vaikka niin että siihen olis ollut syytäkin. Iskä ois voinu juoda liian usein, ja usein silloin lyödä sen äitiä. Juu, älä ota henkilökohtaisesti. Et sä oo sellanen ollu koskaan, tiedäthän sä. Ja se äiti vois olla sellanen nössö ettei se olis tajunnut lähteä vaikka aihetta olis ollut. Ja sen tytön elämä olis ollut ihan hirveää, eikä muuttuis paremmaksi ennen ku se pääsis muuttaan pois kotoo.
Mut ei se vielä tähän jäis, vaikka se hypnotisoija saiskin sieltä lapsuudesta esiin jonkun mielikuvan humalaisesta isästä sätkä huulessa huitomassa äitiä, jolla vois vähän vielä höystää niitä tupakkamielikuvia. Tää mies alkais viedä sitä naista ihan syntymähetkeä kohti ja sen ohi. Se ois ollut aina kiinnostunut kaikesta vähän huuhaasta, uudeelleensyntymisistä, menneistä elämistä ja niin pois päin. Ja ufoista, mutta tää tarina ei nyt kerro niistä.
Ja se nainen alkais yhtäkkiä puhua ihan miehen äänellä. Se ois ollu edellisessä elämässään sellanen ihan simppeli maanviljelijä. Se ois viljelly maata ja ruokkinu sillä karjaa, elänyt oikeestaan hyvää ja ihan yksinkertaista elämää. Uskovainen ja muutenkin ihan sopivasti nöyrä, ei sellanen paasaaja vaan ihan hyvä ihmiseksi.
Eikä se hypnotisoija ois tähän oikein tyytyväinen. Niin tavallinen tapaus sieltä vaan löyty. Niin se lähtis sitten viemään naista vielä kauemmaksi. Ja kauemmaksi. Ja se löytäis aina vaan uusia menneitä elämiä sen naisen sisältä. Siellä vois olla vaikka joku kiltti ja hyvätapainen sairaanhoitaja. Ja kauppamies joka ei koskaan elämässään olis huijannut ketään. Metsästäjä joka olis pyydystänyt vain sen verran eläimiä kun itse tarttee, ei yhtään enempää. Ihan tavallisia tyyppejä kaikki, ja vielä just sellaisia oikein hyviä ihmisiä. Kun se kävis näitä yksi toisensa läpi ja juttelis niiden kaikkien kanssa se lopulta kyllästyis koko touhuun ja palauttas vähitellen sen naisen takaisin hereille.
Sit ku se nainen heräis, se olisi kauhean vihainen sille miehelle. Se muistais kaikki mitä oli hypnoosissa puhunut, ja sanois ettei sillä miehellä olis ollut mitään lupaa tonkia niin syvälle. Että se tuntuis ihan siltä kuin se olis raiskattu. Juu, kyllä mä jotenkin tiedän mitä se tarkottaa – meillon ollut tästä juttua terveystiedossa. Se mies yrittäis sanoa että tämä nyt pääsi vähän käsistä. Ja sitten sillä naisella olis kädessä sellanen äänenvaimentimella varustettu pistooli ja se ampus sitä hypnotisoijaa suoraan silmien väliin. Ja sanois vaikka että siinä sulle palkkio, paskiainen. Ja se mies kuolis siihen nojatuoliinsa.
Ja sitten käviski ilmi että se nainen on palkkamurhaaja. Sillä vaan on välillä tapana ottaa vähän parempikin palkkio keikoista kuin vain se raha mikä sille niistä maksetaan. Jotain pientä ekstraa. Se laittais sen pistoolin takas sen käsilaukkuun ja lähtis ulos. Sitten sen alkais tehdä mieli tupakkaa. Mutta se alkaiskin vaan laulaa.
Se hypnotisoija vois olla sellanen vähän vanhempi mies, tiedätkö vähän niin ku se Freud, harmaa parta ja vähän turhan paljon leikkeleitä joka aamu leivän päällä. Ne sopis ensin ne kuviot ja sitten se hypnotisoija ottais rintataskusta (joo joo, totta kai sillä on rintatasku kun sillä on puku päällä!) sellasen hopeisen taskukellon joka roikkuis paksusta hopeaketjusta. Se alkais heiluttelemaan sitä sen naisen edessä ja puhuis mitä siinä nyt sitten puhutaankaan. Ja vähitellen se nainen sitten rauhoittuis ja alkais vajoomaan koomaan, eiku siis hypnoosiin.
Sit se sukkerois ja sokkerois, pistäs sen naisen päähän kaikkia ikäviä mielikuvia tervasista keuhkoista ja yskänkohtauksista ja muusta ei-niin-kivasta mikä siihen kaikkeen liittyy. Ja koristelis sen koko kakun vielä ajatuksilla raikkaasta hengityksestä, hyvästä kunnosta, pitkästä iästä ja niin pois päin mitä vois saavuttaa jos lopettaa. Ja varmana se yrittäis hypnosoida sen tupakan maistumaan sille naiselle tosi pahalta. Ja aina kun alkais tekemään tupakkaa mieli, niin se laittaiskin polttamisen sijaan sen vaikka laulamaan, ja se sais sen himon heti pois.
Ja sit se ois niin ku siinä se mitä varten se nainen sinne tuli. Mutta sille miehelle tulis joku kumma ajatus päähän. Se alkais yrittää pistää sitä naista vielä syvemmälle hypnoosiin. Ja alkais sitten viedä sitä naista vähitellen ajassa taaksepäin. Päivän viimeinen potilas ja kaikki, ei olis mihinkään kiire. Vois ottaa vähän pientä ekstraa palkkion päälle. Ensin se veis sen lapsuuteen, jonnekin vaikka mun ikäiseksi. Sellaseksi teinitytöksi. Sillon se inhos vanhempiaan, ja sovitaan vaikka niin että siihen olis ollut syytäkin. Iskä ois voinu juoda liian usein, ja usein silloin lyödä sen äitiä. Juu, älä ota henkilökohtaisesti. Et sä oo sellanen ollu koskaan, tiedäthän sä. Ja se äiti vois olla sellanen nössö ettei se olis tajunnut lähteä vaikka aihetta olis ollut. Ja sen tytön elämä olis ollut ihan hirveää, eikä muuttuis paremmaksi ennen ku se pääsis muuttaan pois kotoo.
Mut ei se vielä tähän jäis, vaikka se hypnotisoija saiskin sieltä lapsuudesta esiin jonkun mielikuvan humalaisesta isästä sätkä huulessa huitomassa äitiä, jolla vois vähän vielä höystää niitä tupakkamielikuvia. Tää mies alkais viedä sitä naista ihan syntymähetkeä kohti ja sen ohi. Se ois ollut aina kiinnostunut kaikesta vähän huuhaasta, uudeelleensyntymisistä, menneistä elämistä ja niin pois päin. Ja ufoista, mutta tää tarina ei nyt kerro niistä.
Ja se nainen alkais yhtäkkiä puhua ihan miehen äänellä. Se ois ollu edellisessä elämässään sellanen ihan simppeli maanviljelijä. Se ois viljelly maata ja ruokkinu sillä karjaa, elänyt oikeestaan hyvää ja ihan yksinkertaista elämää. Uskovainen ja muutenkin ihan sopivasti nöyrä, ei sellanen paasaaja vaan ihan hyvä ihmiseksi.
Eikä se hypnotisoija ois tähän oikein tyytyväinen. Niin tavallinen tapaus sieltä vaan löyty. Niin se lähtis sitten viemään naista vielä kauemmaksi. Ja kauemmaksi. Ja se löytäis aina vaan uusia menneitä elämiä sen naisen sisältä. Siellä vois olla vaikka joku kiltti ja hyvätapainen sairaanhoitaja. Ja kauppamies joka ei koskaan elämässään olis huijannut ketään. Metsästäjä joka olis pyydystänyt vain sen verran eläimiä kun itse tarttee, ei yhtään enempää. Ihan tavallisia tyyppejä kaikki, ja vielä just sellaisia oikein hyviä ihmisiä. Kun se kävis näitä yksi toisensa läpi ja juttelis niiden kaikkien kanssa se lopulta kyllästyis koko touhuun ja palauttas vähitellen sen naisen takaisin hereille.
Sit ku se nainen heräis, se olisi kauhean vihainen sille miehelle. Se muistais kaikki mitä oli hypnoosissa puhunut, ja sanois ettei sillä miehellä olis ollut mitään lupaa tonkia niin syvälle. Että se tuntuis ihan siltä kuin se olis raiskattu. Juu, kyllä mä jotenkin tiedän mitä se tarkottaa – meillon ollut tästä juttua terveystiedossa. Se mies yrittäis sanoa että tämä nyt pääsi vähän käsistä. Ja sitten sillä naisella olis kädessä sellanen äänenvaimentimella varustettu pistooli ja se ampus sitä hypnotisoijaa suoraan silmien väliin. Ja sanois vaikka että siinä sulle palkkio, paskiainen. Ja se mies kuolis siihen nojatuoliinsa.
Ja sitten käviski ilmi että se nainen on palkkamurhaaja. Sillä vaan on välillä tapana ottaa vähän parempikin palkkio keikoista kuin vain se raha mikä sille niistä maksetaan. Jotain pientä ekstraa. Se laittais sen pistoolin takas sen käsilaukkuun ja lähtis ulos. Sitten sen alkais tehdä mieli tupakkaa. Mutta se alkaiskin vaan laulaa.
Alku
Tyhjyys
Olemattomuus
Täynnä ei mitään, missään
Tila niin täydellinen, tila niin epävakaa
Tyhjän huoneen täyttää matoilla ja huonekaluilla
Hiljaisen musiikilla ja naisen naurulla
Yksinäisen sydämen rakkaudella
Kun tyhjyys on täydellinen
se räjähtää kaikkeudeksi.
Olemattomuus
Täynnä ei mitään, missään
Tila niin täydellinen, tila niin epävakaa
Tyhjän huoneen täyttää matoilla ja huonekaluilla
Hiljaisen musiikilla ja naisen naurulla
Yksinäisen sydämen rakkaudella
Kun tyhjyys on täydellinen
se räjähtää kaikkeudeksi.
tiistai 26. syyskuuta 2017
Minulla on tässä edessäni
kasa papereita.
Kiipeän pinoa pitkin
jokaisen sanan lukien
hiljaisuuden mereen
ja takaisin.
Niistä minä virteni teen.
Kysyvät miten voin,
jaksanko.
Antakaa minulle välillä happea,
lukekaa minulle ääneen lakitekstejä,
kirjatkaa ylös mitä sanelen.
Torni huojuu
mutta en anna sen kaatua.
kasa papereita.
Kiipeän pinoa pitkin
jokaisen sanan lukien
hiljaisuuden mereen
ja takaisin.
Niistä minä virteni teen.
Kysyvät miten voin,
jaksanko.
Antakaa minulle välillä happea,
lukekaa minulle ääneen lakitekstejä,
kirjatkaa ylös mitä sanelen.
Torni huojuu
mutta en anna sen kaatua.
torstai 14. syyskuuta 2017
Fata Morgana
Näet horisontin yllä leijumassa purjelaivan.
Uppoava hylky, uljas vahva kuunari,
ilman värinässä mahdotonta sanoa.
Toivot länsituulta puhaltamaan sen lähemmäksi
jos on ehjät purjeet,
kiiltävät tykit,
vastakuuratun kannen puhdas puun tuoksu.
Toivot itätuulta viemään pois
lahosienen läpiporaaman,
mädän ja homeisen
lentävän hollantilaisen.
Mutta tulisi vähän lähemmäksi ensin.
Antaisi merkin,
tietäisit mitä toivoa.
torstai 7. syyskuuta 2017
Ehkä se oli ihan eri ranta
missä sinä nousit merestä.
Jos se oli joku muu puu
jonka latvaan kiipesit.
Taisi olla sama auringonnousu
minkä sieltä näit.
Mutta laskeuduit samalle polulle.
Kuljemme ihmisvirtoja vastaan, niitä seuraten,
voimattomina kun emme voi kaikilta kysyä
kuka heistä olisi se
joka saisi pilvet väistymään auringonlaskun tieltä.
Se oli tämä sama polku
Se oli juuri se toivo
taiasta joka kumoaa painovoiman.
Levitoimme vain pienen hetken
kunnes jalkamme tapasivat taas maan.
En ehtinyt edes runoa sinusta kirjoittaa.
tiistai 8. elokuuta 2017
Jano
Mitä me kaikesta opimme?
Sen että mitä enemmän me tiedämme,
sitä enemmän tajuamme olevan asioita
joista emme tiedä mitään.
---
Minun on nyt luotettava
sinun rajallisiin kykyihisi
kokea tätä maailmaa.
Uskottava,
että tuo veden pinta tuolla
esittäytyy sinulle jokseenkin samanlaisena
kuin se tanssii minulle.
---
Onko minulla silmät?
En ole koskaan nähnyt niitä.
Olenko joskus nähnyt niillä?
---
Jos olisi jumala,
rakentaisiko hän kuvastaan näin heikon,
vajaan?
Antaisiko hän tälle
puutteiden temppelille
loputtoman janon?
Sanoisi,
että sinut on tuomittu ikuiseen kadotukseen
etsimään totuutta
jota ei ole.
Jos olisi totuus,
antaisiko meidän uskoa tuollaiseen jumalaan?
---
Loimme tieteen janoamme tyydyttämään,
mutta mitä enemmän juomme,
sitä isommaksi ja sumuisemmaksi
kasvaa meri ympärillämme.
---
Kaikki mitä tiedät
on niin pieni osa siitä mitä on
ettet tiedä mitään.
Tiedolle ei ole rajaa.
Tietämiselle on.
Sen että mitä enemmän me tiedämme,
sitä enemmän tajuamme olevan asioita
joista emme tiedä mitään.
---
Minun on nyt luotettava
sinun rajallisiin kykyihisi
kokea tätä maailmaa.
Uskottava,
että tuo veden pinta tuolla
esittäytyy sinulle jokseenkin samanlaisena
kuin se tanssii minulle.
---
Onko minulla silmät?
En ole koskaan nähnyt niitä.
Olenko joskus nähnyt niillä?
---
Jos olisi jumala,
rakentaisiko hän kuvastaan näin heikon,
vajaan?
Antaisiko hän tälle
puutteiden temppelille
loputtoman janon?
Sanoisi,
että sinut on tuomittu ikuiseen kadotukseen
etsimään totuutta
jota ei ole.
Jos olisi totuus,
antaisiko meidän uskoa tuollaiseen jumalaan?
---
Loimme tieteen janoamme tyydyttämään,
mutta mitä enemmän juomme,
sitä isommaksi ja sumuisemmaksi
kasvaa meri ympärillämme.
---
Kaikki mitä tiedät
on niin pieni osa siitä mitä on
ettet tiedä mitään.
Tiedolle ei ole rajaa.
Tietämiselle on.
torstai 20. heinäkuuta 2017
Tukevan äärellä
Vajosivat suohon,
kaikki talot joita rakensin,
vaikka kovalta maalta tuntuivatkin.
Ja nyt minä sen vasta tajusin.
Minulla on ollut koko ajan kartta väärinpäin!
kaikki talot joita rakensin,
vaikka kovalta maalta tuntuivatkin.
Ja nyt minä sen vasta tajusin.
Minulla on ollut koko ajan kartta väärinpäin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)