Jano

Mitä me kaikesta opimme?
Sen että mitä enemmän me tiedämme,
sitä enemmän tajuamme olevan asioita
joista emme tiedä mitään.

---

Minun on nyt luotettava
sinun rajallisiin kykyihisi
kokea tätä maailmaa.
Uskottava,
että tuo veden pinta tuolla
esittäytyy sinulle jokseenkin samanlaisena
kuin se tanssii minulle.

---

Onko minulla silmät?
En ole koskaan nähnyt niitä.
Olenko joskus nähnyt niillä?

---

Jos olisi jumala,
rakentaisiko hän kuvastaan näin heikon,
vajaan?
Antaisiko hän tälle
puutteiden temppelille
loputtoman janon?
Sanoisi,
että sinut on tuomittu ikuiseen kadotukseen
etsimään totuutta
jota ei ole.
Jos olisi totuus,
antaisiko meidän uskoa tuollaiseen jumalaan?

---

Loimme tieteen janoamme tyydyttämään,
mutta mitä enemmän juomme,
sitä isommaksi ja sumuisemmaksi
kasvaa meri ympärillämme.

---

Kaikki mitä tiedät
on niin pieni osa siitä mitä on
ettet tiedä mitään.

Tiedolle ei ole rajaa.
Tietämiselle on.

Tukevan äärellä

Vajosivat suohon,
kaikki talot joita rakensin,
vaikka kovalta maalta tuntuivatkin.

Ja nyt minä sen vasta tajusin.
Minulla on ollut koko ajan kartta väärinpäin!

Sinne ne kuitenkin lajitellaan.

Juhannusyön aurinko Sallatunturin laelta,
syksyisen yön maitorata
Oulankajoen pinnasta heijastuen.

Poimittavaksi kun on ikävä,
kun nämä valot ovat
liian keinotekoiset.

Joku muisto.
Joku lohtu.
Joku kaipuu.

Valot

Not just any shadow, 

The Shadow. 

Walking in front of me, 

taking a step every time 

I try to walk over it. 

It's edges so sharp 

I can see it cut the asphalt. 

Evening sun is making me sweat 

in this endless journey. 

Until I see another one rising from the East, 

melting the shadow away. 

Ei mikä tahansa varjo. 

Varjo. 

Siinä se kävelee edelläni, 

astuu syrjään aina kun yritän kävellä sen yli. 

Sen reuna niin terävä 

että polttaa asfalttiin kuvani. 

Ilta-aurinko lämmittää selkääni 

tällä loputtomalla matkalla, 

kunnes näen uuden auringon nousevan idästä, 

sulattavan varjon pois. 

Voisi mitata
kaikki nuo hyllymetrit
täynnä sanoja.

Sitä ei voi mitata
miten paljon noista metreistä
on oppinut.

Tässä, tänään
tuntuu että en ole oppinut mitään,
kai sitten mittaamattomasti.

Pesukoneeseen heitetty kaikki likainen.
Pölyssä, mudassa, liejussa kiehunut,
voikukkapellossa perhosten keskellä leijunut.

Nostan kaiken kuivumaan
kevään tuuliin
uusiin, lempeisiin,
niihin jotka ei värjää, kutista.

Sakkorenkaiden alla
jyskyttävät kelirikon repimät kuopat
epävireistä sonaattiaan.

On pakko pysyä keskellä ettei reuna viettelisi,
vääntää mutkissa rattia voimalla
(voi kun olisi ohjaustehostin)
bensamittarin valon välkkyessä silmiin.

Miten päästä takaisin päätielle
kun tie vain kapenee
eikä pääse kääntymään?
Ei enää oodia oikoteille.

Vaikka kuinka laulan itseni uniin,
päässäni soi vain pölyisen autoradion Popeda.

Näitä unia minä näen
mutta haluaisin lentää.

Godot

Minun täytyy sokaista sinut
ettet löydä niiden kahden luo.

Miten vain.
Opettelen käyttämään valkoista keppiä,
huomenna tunnustelen sillä reitin perille.
Lähetän pojan viemään viestin,
en tule vielä tänään.
Kunhan et vie kuuloani.

Minun täytyy puhkaista korvasi
ettet kuule mitä heillä on sanottavaa.

Miten vain.
Opettelen lukemaan huulilta,
huomenna ymmärrän mitä vain.
Lähetän pojan kertomaan
että odottavat vielä yhden yön.
Kunhan et vie kykyäni kävellä.

Minun täytyy katkaista jalkasi
että voin pitää sinut täällä luonani.

Miten vain.
Rakennan itselleni pyörätuolin,
sillä on helppo huomenna kulkea alamäkeen.
Pistän pojan potkimaan kivet pois tieltä
ja kertomaan että pysäyttävät aamulla vauhtini.
Kunhan et vie ääntäni.

Minun täytyy purra pois sinun kielesi,
ettet voi julistaa heille valheitasi.

Miten vain.
Piirrän ja kirjoitan heille asiani.
Käsken pojan kertomaan
että tuon heille kirjani huomenna.
Kunhan et vie käsiäni.

Pitäähän sinulla kädet olla
että voit viedä heille riittävän pitkän
ja kestävän köyden.
Mene nyt!

Täysikuu loistaa favelan yllä
tuuli on olematon,
ihmiset voivat nukkua rauhassa peltimajoissaan
pelkäämättä niiden kaatuvan,
unohtaa menneen päivän.
Viimeiset kerjäläiset palaavat
Rion hiljaisesta yöstä
keveine saaliineen.

Pulut eivät täällä viihdy.
Ylimääräiset murut löytyvät sieltä,
missä muurit nousevat
nälän ja pelon väliin.

Pelko kirjoittaa runon, romaanin,
slummin rakastavaisista,
ruususta resuisen tytön hiuksissa,
unelmista jotka lentävät lintujen mukana korkeuksiin.

Pelko ei halua nähdä
kuinka nälkä kulkee kujilla,
unelmoiden vain siitä ettei olisi nälkä.

Aamuja

Mä istun kolmosen bussissa 

joka vitun arkiaamu 

kolmanneksi viimeisessä penkkirivissä 

ikkunapaikalla 

Siihen nousee niitä samoja naamoja 

joka kerta aina muutama 

ja puolet sitten muita joilla on just silloin 

joku helvetin hyvä syy lähteä sillä samalla vuorolla 

Mä istun siellä toinen olkapää ikkunassa kiinni 

Luuri kädessä mesessä kiinni toisessa 

"Hyvää huomenta Rakkaani" se sanoo 

ja samaa sanon minäkin 

Joskus mä saan itseni irti siitä luurista 

sen verran että ehdin vähän katsomaan ympärilleni 

ja mietin miksi se käytäväpaikka mun vieressä 

on viimeinen mihin kukaan haluaa istua 

Yks ääni sanoo että mulla vaan on leveät hartiat 

Toinen väittää että pitäis olla jotenkin siistimpi 

käydä parturissa, ajella naama 

ostaa vihdoin se uusi talvitakki 

Ja sitten mulla on kuitenkin se luuri 

toisessa päässä joku joka näkee minut paremmin 

joka istuis mun viereen vaikka joka aamu 

jos vain vois 

Ja sitten kun mä jään Stokkalla pois, 

ei tarvi pyytää ketään siirtymään pois tieltä.