Villinä yritin sitoa auringon,
laulaa sille ettei se vajoaisi,
jättäisi pimeään.

Hyvyyttä täynnä
katsoin sen kirkautta, itkin,
muistellen tanssiani viimeisillä aalloilla.

Sokeille silmilleni, vakavasti,
annoin luvan
loppuun asti hehkua, palaa.

Mutta viisaana tiesin,
lopussa pimeys on oikein,
vaikka kuinka raivoan
vasten valon kuolemaa.

En silti lempeästi mene
tuohon yöhön hyvään.