Ennen seitsemän ruokalajin illallista
puen peilikaapista päälleni
uuden ilmeen jokaista haarukallista varten.
Viineille omansa,
hapokkaat.

Jos joskus menemme pimeään ravintolaan,
raahaanko nämä kaikki sinnekin?

Lautasten kirkuessa
toivon etten näkisi
niin hyvin silmiesi läpi.
Mitä jos joskus
pidetään sellainen päivä
ettei riisutakaan naamioita pois?

Mutta sen tiedän että se liikkuu kohti,
oli sillä sitten kuinka kiire hyvänsä.

Jostain on saanut vainun
eikä sitä enää voi harhauttaa
varpaanjälkensä pyyhkimällä,
hengitystä pidättämällä.

Niin, toivon ettei se ihan hoppua pitäisi,
ajaisi heti tuon punaisen valon takaa
puoli vuotta vanhalla katumaasturillaan.

Voisi se liikkua kävellen,
ontua jotakin jalkaansa,
katsella tullessaan viittoja näyteikkunoista,
lauleskella,
tavata torilla tuttuja pullakahvin äärellä,
muistaa jättäneensä valot eteiseen palamaan
ja palata ne vielä sammuttamaan.

Ennen kuin lopulta saapuisi,
näyttäisi minulle määräni pään,
ja jatkaisi.

Meidän on lopetettava nämä tapaamiset.
Ei siksi että olet taas unohtanut siivota ja
puolikuusi pistelevät jalkapohjissa,
olisin silti voinut löytää ankkuripaikan
vaikka haavat kirvellen.

Me yritimme katsoa yhdessä metsää,
sinun tyykerin silmiesi loisteessa,
mutta minä näin vain kolutun polun,
sinä lehtien peittämän.
Ja onko sillä väliä osuvatko nuo tiet
vielä myöhemmin yhteen.

Meidän on lopetettava nämä tapaamiset,
nämä haavat kantapäissä
me kuljemme eri reittejä -
vaikka meillä olisi sama määränpää
saavumme eri aikaan.
En näe porttia
näiden pimeyksiemme välillä.

Minun on nyt tehtävä omat lauluni
kun sinun äänesi on jo hiljentynyt.
Lukitsen sinut kirjahyllyyni
yheksän lukon takoa, takasalvan kymmenennen.

Sitten minä uskallan seistä nurmikolla,
omassa pimeässä,
omin paljain jaloin,
yksinäni illassa joka ei enää tuoksu kirjoilta.

Eilen oli se päivä
jonka tänään tahtoisin muistaa.
Vaahtokarkin tuoksu nenässä.

Astumme nuotioiden luota
yön, toisen, yli
kuuden ruokalajin illallisiin.

Huominen on se päivä
jota eilen uskalsin odottaa.

Maut katoavat,
maut pysyvät,
kieleni kärki on
kielesi kärjellä
ja jokainen annos
on entistä maukkaampi.

Jostain syystä mikään menu ei ole kanssasi vieras.

Niin paljon vähemmän aikaa kaikkeen. 

Niin paljon enemmän kaikkea 

mihin ehtiä. 

Tämä laulu vain lyhenee 

mitä pitempään tanssii. 

Astele tähän kiinni. 

Nähdään kasvetaanko pituutta vai leveyttä. 

Tänne tulee hajuja
joita en tunnista.

Täällä kuuluu ääniä
jotka eivät kerro minulle mitään.

Viekää vielä näkönikin.

Tästä eteenpäin on vain tunnusteltava.
Kuten tähän asti.

Ei teräviä esineitä kumiveneeseen

Tähän kohtaan minä laitan nastan.

Painottomana paljussa,
Siriuksen alla, vieressä, kohdalla, reunalla,
kokea äärettömyys.

Kun joku vielä tulostaisi tähtikartan.

Joskus tulee hetki.

Nykyisin entistä useammin
jos minulta kysytään.

Kun tuntuu tärkeämmältä tarkistaa
kasvaako varpaankynnet suoraan,
pitäisikö käydä parturissa.

Kuin miettiä globaaleja lämpömittareita.

Mikä ihme se on
joka pakottaa
katsomaan peiliä
niin läheltä
ettei näe
takana palavaa kiuasta?

Auringonpimennys

Ja siinä me katsoimme
kuuta ja aurinkoa
näkemättä kumpaakaan.

Näköhermoni ovat siirtyneet huuliini.
Huuliisi.

Kai se on se aika
Joka opettaa  

Että ne jotka tekee sinulle hyvää, 

ovat niitä joille haluaa tehdä hyvää.  

Kai se on se aika. 

Todeta että tätä hyvää haluaa loppuelämän. 

Tehdä. Kokea.