Tinderpaniikki

Joskus käy niin kummasti,

meistä tulee match.

Ja vielä oudommin,

minä lähetän viestin,

johon sinä jopa vastaat,

ja ihan yhtäkkiä, ihmeellisesti,

meillä on keskustelu

Kun tapahtuneen on tajunnut,

hiipii kaiken sen tutustelun sekaan,

huomaamatta sen enempää

kuin lokakuun ukkosmyrskyjä,

ajatus siitä kuinka kiva voisi olla tavata,

kirjainten ja hymiöiden planeetan ulkopuolella

Jos en ehdi tuntemaan sinua paljon,

tapaaminen jännittää kuin

bussissa vieressä istuva

tuntematon matkustaja

alkaisi juttelemaan Ukrainan sodasta

ja Tuntemattomasta sotilaasta

Mitä useammin katson kuviasi,

luen viestisi, lähetän,

tutummaksi.

Sitä enemmän ajatus tapaamisesta muuttuu

naistenhauksi lavatansseissa,

luennon pitämiseksi ympäristönmuutoksesta,

Idolsin esikarsintaan osallistumiseksi

Tampere-talossa täyden yleisön edessä

biisillä Päivänsäde ja Menninkäinen

Ja vaikka olen sen sata kertaa laulanut,

unohdan sanat.

Sillä en osaa ajatella mitään muuta,

kuin sitä etten mahdu muottiin 

jonka sinä rakensit kuvista, sanoista,

niistä hymiöistä.

Tai sitä että minä olen ehtinyt jo aloittaa

ihastumisen,

ennen kuin olemme edes vertailleet

muottejamme toisiinsa,

nuoteista puhumattakaan

Taisin kirjoittaa sinulle

ajattelevani joskus liikaa.

Tai yleensä. 

Osaan ilmeisesti myös vähättelyn taidon