meistä tulee match.
Ja vielä oudommin,
minä lähetän viestin,
johon sinä jopa vastaat,
ja ihan yhtäkkiä, ihmeellisesti,
meillä on keskustelu
Kun tapahtuneen on tajunnut,
hiipii kaiken sen tutustelun sekaan,
huomaamatta sen enempää
kuin lokakuun ukkosmyrskyjä,
ajatus siitä kuinka kiva voisi olla tavata,
kirjainten ja hymiöiden planeetan ulkopuolella
Jos en ehdi tuntemaan sinua paljon,
tapaaminen jännittää kuin
bussissa vieressä istuva
tuntematon matkustaja
alkaisi juttelemaan Ukrainan sodasta
ja Tuntemattomasta sotilaasta
Mitä useammin katson kuviasi,
luen viestisi, lähetän,
tutummaksi.
Sitä enemmän ajatus tapaamisesta muuttuu
naistenhauksi lavatansseissa,
luennon pitämiseksi ympäristönmuutoksesta,
Idolsin esikarsintaan osallistumiseksi
Tampere-talossa täyden yleisön edessä
biisillä Päivänsäde ja Menninkäinen
Ja vaikka olen sen sata kertaa laulanut,
unohdan sanat.
Sillä en osaa ajatella mitään muuta,
kuin sitä etten mahdu muottiin
jonka sinä rakensit kuvista, sanoista,
niistä hymiöistä.
Tai sitä että minä olen ehtinyt jo aloittaa
ihastumisen,
ennen kuin olemme edes vertailleet
muottejamme toisiinsa,
nuoteista puhumattakaan
Taisin kirjoittaa sinulle
ajattelevani joskus liikaa.
Tai yleensä.
Osaan ilmeisesti myös vähättelyn taidon
