Sakkorenkaiden alla
jyskyttävät kelirikon repimät kuopat
epävireistä sonaattiaan.

On pakko pysyä keskellä ettei reuna viettelisi,
vääntää mutkissa rattia voimalla
(voi kun olisi ohjaustehostin)
bensamittarin valon välkkyessä silmiin.

Miten päästä takaisin päätielle
kun tie vain kapenee
eikä pääse kääntymään?
Ei enää oodia oikoteille.

Vaikka kuinka laulan itseni uniin,
päässäni soi vain pölyisen autoradion Popeda.

Näitä unia minä näen
mutta haluaisin lentää.

Godot

Minun täytyy sokaista sinut
ettet löydä niiden kahden luo.

Miten vain.
Opettelen käyttämään valkoista keppiä,
huomenna tunnustelen sillä reitin perille.
Lähetän pojan viemään viestin,
en tule vielä tänään.
Kunhan et vie kuuloani.

Minun täytyy puhkaista korvasi
ettet kuule mitä heillä on sanottavaa.

Miten vain.
Opettelen lukemaan huulilta,
huomenna ymmärrän mitä vain.
Lähetän pojan kertomaan
että odottavat vielä yhden yön.
Kunhan et vie kykyäni kävellä.

Minun täytyy katkaista jalkasi
että voin pitää sinut täällä luonani.

Miten vain.
Rakennan itselleni pyörätuolin,
sillä on helppo huomenna kulkea alamäkeen.
Pistän pojan potkimaan kivet pois tieltä
ja kertomaan että pysäyttävät aamulla vauhtini.
Kunhan et vie ääntäni.

Minun täytyy purra pois sinun kielesi,
ettet voi julistaa heille valheitasi.

Miten vain.
Piirrän ja kirjoitan heille asiani.
Käsken pojan kertomaan
että tuon heille kirjani huomenna.
Kunhan et vie käsiäni.

Pitäähän sinulla kädet olla
että voit viedä heille riittävän pitkän
ja kestävän köyden.
Mene nyt!